Mainos

Hissien rakennuskulujen jakoon esitetään muutosta

Selkeiden pelisääntöjen on tarkoitus vähentää pitkällisiä riitoja taloyhtiöissä.

Hissien jälkiasennuksesta päättäminen helpottuu taloyhtiöissä, jos oikeusministeriön työryhmän esitys uudeksi asunto-osakeyhtiölaiksi toteutuu. Uudella lailla halutaan vähentää asukkaiden riitelyä ja selkiyttää pelisääntöjä.

Työryhmä esittää, että uudistuksen kustannukset voitaisiin jakaa muulla tavoin kuin yhtiövastikkeen perusteella, jos kaksi kolmasosaa osakkaista näin päättää. Näin alimman kerroksen huoneistojen omistajilta voitaisiin periä vähemmän tai ei lainkaan vastiketta hissiuudistuksen kuluihin.

Pelinsääntöjä tarvitaan, koska suomalainen väki ikääntyy ja korjaus- ja parannustarpeet kasvavat. Työryhmän puheenjohtaja Jyrki Jauhiainen arvioi, että tarpeet pelkästään putki- ja julkisivuremontteihin moninkertaistuvat lähivuosina. Työryhmä jätti mietintönsä tänään oikeusministeri Leena Luhtaselle.

Taloyhtiöissä on ollut paljon riitoja ja osaan on haettu ratkaisuja pitkällisistä ja hinnakkaista oikeudenkäynneistä. Luhtanen oli tyytyväinen työryhmän esitykseen, sillä laki on pyritty kirjoittamaan taloyhtiöiden johdolle ja osakkaille ymmärrettävästi. Suomalaisista lähes puolet asuu asunto-osakeyhtiöissä.

Työryhmä selventäisi myös säännöksiä, jotka koskevat asunnon omistajien teettämiä muutostöitä. Asunnonomistajan vahingonkorvausvastuuseen esitetään tiukennusta. Omistaja joutuisi korvausvastuuseen jo pelkästä huolimattomuudesta johtuvasta vahingosta. Tällainen voisi olla esimerkiksi miten sattuu tehty vesieristys, jonka takia koko rapun asukkaat joutuvat kärsimään.

Asunnon omistajan pitäisi myös kertoa yhtiölle hyvissä ajoin, jos hän aikoo tehdä muutostöitä tai rakenteisiin vaikuttavia töitä. Tarkoitus on estää erityisesti vesivahinkoja. Esimerkiksi saunan vesieristys on tehtävä hyvän rakennustavan mukaisesti, mutta olohuoneen uusista tapeteista ei tarvitse muille kertoa.

Remonteista tietoa ennalta

Kiistoja ja ikäviä yllätyksiä halutaan välttää myös sillä, että asunnon omistajat saisivat hyvissä ajoin tietää taloyhtiön remonteista ja varautua niihin hankkimalla vaikka remontin ajaksi yösijan muualta. Yhtiökokouksessa hallituksen pitäisi kertoa, onko yhtiössä kunnossapitotarvetta.

Asunnon ostamista harkitsevaa hyödyttäisi myös esitys, jonka mukaan omassa asunnossa tehdyistä töistä olisi kerrottava isännöitsijälle, joka säilyttäisi tiedot. Näin ostaja saisi tietää, mitä remontteja asunnossa on aiemmin tehty.

Jos taloyhtiö suunnittelee remonttia, olennaista on se, mitä työt vaikuttavat asuntojen arvoon, ei niinkään asunnon omistajan mielipide. Jos esimerkiksi kuudennen kerroksen himourheilija vastustaa hissin tuloa, hän ei voisi sitä yksin estää, sillä se nostaisi hänenkin asuntonsa arvoa.

Paljon kiistoja on aiheutunut myös taloyhtiöiden putki- ja sähköremonteista, joissa joudutaan repimään auki lattioita tai seiniä. Esityksen mukaan yhtiöllä olisi velvollisuus korjata pinnat aiemmin hyväksytylle tasolle.

Jos asuintalossa on myös liikehuoneistoja ja niiden pitäisi remontoida tiloihinsa esimerkiksi kunnon ilmanvaihto, niin taloyhtiön ei tarvitsisi sitä maksaa.

Työryhmän esitys lähtee laajalle lausuntokierrokselle, joka päättyy kesän jälkeen.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.