Mainos

Historian ensimmäinen hellevaroitus annettu

Ilmatieteen laitos on antanut ensimmäistä kertaa ennakkovaroituksen helleaallosta. Maan etelä- ja keskiosaan ennustetaan keskiviikon ja perjantain väliselle ajalle yli 27 asteen päivälämpötiloja.

Sään tukaluutta lisää tuulen tyyntyminen. Yöllä lämpötila pysyy yli 14 asteessa. Helleaalto voi aiheuttaa riskiryhmille terveysongelmia.

Vain pohjoisimmassa Lapissa lämpötila jää selvästi kylmemmäksi.

Ilmatieteen laitos otti huhtikuussa käyttöön ennakkovaroituspalvelun. Sen avulla tiedotetaan vaarallisista sääilmiöistä 1-3 vuorokautta ennen uhkaavaa säätilannetta.

Ennakkovaroituksissa helleaallon kriteerinä on, että sen täytyy kestää vähintään kolme vuorokautta. Varoitukset koskevat lisäksi ukkospuuskia, merialueiden kovia tuulia, aallonkorkeutta, meriveden korkeutta, runsaita sateita, kireitä pakkasia tai erittäin huonoa ajokeliä.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.