Mainos

HKL väljentää raitiovaunujen vuorovälejä myöhästelyn kitkemiseksi

Poikkeuksellisen luminen talvi Helsingissä on vaikeuttanut raitiovaunujen liikennöintiä niin, että monissa vuoroissa sattuu myöhästymisiä.

Helsingin kaupungin liikennelaitokselta kerrotaan, että raitiovaunut ovat erityisen "haavoittuvaisia" kovalla pakkassäällä, myös runsas lumentulo hidastaa matkantekoa.

- Vaihteet menevät tukkoon eikä ehditä sulattaa vaihteita, HKL:n pääluottamusmies Hannu Nyyssölä tiivistää.

Myöhästymisille on myös muitakin syitä.

Talviaikaan muun muassa putkirikot ja liikenneonnettomuudet aiheuttavat viivästyksiä. Lisäksi julkista liikennettä haittaa lumivallien kasautuminen parkkipaikoille sekä autoilijoiden piittaamattomuus.

- Autoja on esimerkiksi raitiokiskoilla, jolloin joudutaan etsimään kuljettajia tai itse siirtämään niitä pois alta, raitioliikenneyksikön johtaja Pekka Sirviö, Helsingin kaupungin liikennelaitokselta kertoo.

HKL uudisti viime vuonna raitiolinjojaan. Nyt on kuitenkin huomattu että laaditut aikataulut ovat liian tiukkoja ja moni vuoro myöhästyy usein.

Kuun vaihteessa HKL ottaa käyttöön raitovaunujen uudet vuorovälit, jotta aikataulut pitäisivät paremmin.

- Kyse on siitä, että linjolle annetaan nykyistä enemmän ajoaikaa.

Sirviön mukaan muutos koskee kaikkia linjoja, mutta etenkin ratiolinjalle 3 tulee lisää väljyyttä.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.