Mainos

Hoitaja neulakohusta HS:lle: Huslabissa pakotettiin muissa töissä olleita näytteenottoon

Helsingissä paljastuneen neulakohun jälkeen Huslabin jotkut entiset työntekijät kritisoivat Helsingin Sanomissa työtehtävien kierrättämistä.

Lehden haastatteleman hoitajan mukaan näytteenottoon saattoi joutua myös sellaiset työntekijät, jotka eivät olleet siihen halukkaita tai joilla ei ollut vaadittavaa kokemusta.

19 potilasta mahdollisesti altistui tarttuville taudeille maaliskuun 2016 lopussa, kun verinäytteenotossa käytettiin jo kertaalleen käytettyjä neuloja.

Helsingin Sanomissa Huslabin entinen työntekijä, joka työskenteli laboratoriohoitajana, kertoo, että muistaa edelleen tunteen, miltä tuntui vuosien tauon jälkeen ottaa verinäytettä potilaalta.

”Ei siihen ole kunnon tuntumaa. Meillä pakotettiin silloin 20 vuotta ihan muissa töissä olleita näytteenottoon”, kuvailee HS:n nimettömänä haastattelema työntekijä.

Huslab: Emme pakota tehtäviin

Huslabin toimitusjohtaja Piia Aarnisalo kertoo lehdessä, että kaikilla laboratoriotyöntekijöillä ja bioanalyytikoilla on koulutus myös näytteenottoon. Lisäksi Aarnisalon mukaan, kun ohjeita noudatetaan bakteerit ja virukset eivät kulkeudu työpisteiden välillä.

Toimitusjohtajan mukaan Huslab ei pakota työntekijöitään sellaisiin tehtäviin, mihin heillä ei olisi koulutusta tai perehdytystä.

Hoitaja arvostelee silti käytäntöjä lehdessä.

”Kyllä siihen toki sai koulutusta, ja on heillä erittäin pätevä perehdytys. Se ei ehkä kuitenkaan ole paras tapa toimia, jos ihminen ei itse halua eikä ole siihen kouliutunut.”

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri Hus on perustanut puolueettoman selvitysryhmän tutkimaan Huslabin neulavirhettä.


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.