Mainos

Hoitajien palkkakiistaa ratkotaan julkisuudelta salassa

Neuvottelujen ajankohdasta tai niiden pitopaikasta ei anneta tietoja julkisuuteen, jotta sovittelulautakunta saa tehdä neuvottelutyötään rauhassa, kertoo lautakuntaa johtava arkkiatri Risto Pelkosen (kuvassa).

Arkkiatri Risto Pelkosen johtama sovittelulautakunta jatkaa koko ajan töitä hoitajien palkkakiistan ratkaisemiseksi, mutta ei kerro neuvottelujen etenemisestä mitään.

Pelkonen kertoo, että neuvottelurauhan varmistamiksi lautakunta on päättänyt, ettei se myöskään anna tietoja neuvottelujen ajankohdasta tai niiden pitopaikasta.

- Teemme jatkuvasti töitä, mutta olemme päättäneet, ettemme anna tarkkoja tietoja kokouspaikasta tai ajasta. Haluamme saada työrauhan, koska aika alkaa olla tiukalla, Pelkonen perusteli.

Noin 12 000 Tehyyn kuuluvaa hoitajaa on irtisanoutunut työstään. Irtisanoutumiset astuvat voimaan viikon päästä maanantaina.

Alun perin töistä oli jäämässä pois noin 12 800 hoitajaa, mutta työtuomioistuimen keskiviikkoisen päätöksen jälkeen Tehy rajasi työtaistelun ulkopuolelle virassa olevat hoitajat.

Työtuomioistuin tuomitsi Tehyn ja sen ammattiosastot 31 000 euron sakkoihin irtisanoutumisista.

Hallitus antoi perjantaina eduskunnalle lakiesityksen, jolla osa hoitajista voidaan määrätä töihin mahdollisen työtaistelun aikana. Hallitus on kertonut vetävänsä esityksen pois, jos sopu saadaan aikaan.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.