Mainos

Hoito säästää vauvat hiv-tartunnalta

Suomessa on vuodesta 1993 lähtien hoidettu 60 hiv-positiivista raskaana olevaa naista eikä virus ole tarttunut heistä lapseen.

Tehokas hoito on estänyt Suomessa hivin tarttumisen äidistä vauvaan raskauden tai synnytyksen aikana. Ilman hoitoa lapsen riski saada hiv-tartunta äidiltään on 10-30 prosenttia.

Laboratorionjohtaja Pentti Koskela Kansanterveyslaitokselta kertoo, että vuodesta 1993 Suomessa on hoidettu 60 hiv-positiivista raskaana olevaa naista eikä virus ole tarttunut heistä lapseen. Näiltä äideiltä hiv on löydetty viimeistään alkuraskauden seulonnoissa, ja raskautta on hoidettu tiiviisti.

Suomessa on 12 hiv-tartunnan äidiltään saanutta lasta. Enemmistö näistä lapsista on syntynyt muualla kuin Suomessa. Äidit eivät ole joko tienneet kantavansa hiviä tai heillä ei ole ollut keinoja estää viruksen siirtymistä lapseen raskauden, synnytyksen tai imetyksen aikana.

700 000 lasta sai maailmalla hivin vuonna 2003.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.