Mainos

Hoitojonot kuntoon uhkasakon avulla

Terveydenhuollon oikeusturvakeskus on asettanut sairaanhoitopiireille tuntuvia uhkasakkoja hoitojonojen saamiseksi lain edellyttämälle tasolle. TEO väläytteli jo aiemmin mahdollisuutta rukata jonoja uhkasakkojen voimalla.

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri voi joutua maksamaan jopa miljoona euroa, jos jonoja ei ole saatu lyhennettyä riittävästi kesäkuun loppuun mennessä. Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin kohdalla asetetun uhkasakon suuruus on 500 000 euroa ja Kainuun 150 000 euroa.

Uhkasakot asetettiin kolmelle sairaanhoitopiirille eilen. Muutkaan sairaanhoitopiirit eivät ole vaaravyöhykkeen ulkopuolella TEO:n toimenpiteiden osalta.

Stakesin helmikuussa julkaisemien tietojen mukaan hoitoonpääsyn odotusajat pitenivät hieman viime vuoden lopulla.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.