Mainos

Hoitolaitoksen huikea muutos - vuodepotilaiden ja vammojen määrä murto-osaan entisestä

Helsinkiläinen Kustaankartano on riemastuttava esimerkki siitä, kuinka paljon vuodetta voidaan välttää. Vuosituhannen alussa vuodepotilaita oli koko kartanossa 90 henkeä - viime vuonna  heitä oli enää alle kymmenen. Miten ihmeessä he tekivät sen?

Laulu raikaa jo ovelle tullessa. Hoitaja laulattaa ikivihreitä pöydän ympärillä. Täällä vuoteeseen ei jäädä aamuisin makaamaan. 

– Asukkaalla on oikeus aktiiviseen elämään ja hänellä on oikeus päästä ylös vuoteestaan joka päivä. Päivässä pitää olla elämänmakua. Se voi olla pöydän kattausta, kotitoitä, musiikkihetkiä, lehden tai kirjan lukemista tai taulun maalausta, tiivistää hoito-osaston moton vastaava hoitaja Kaarina Raivio.

Ennen oli toisin. Vuonna 2000 vuodepotilaita oli kymmenen kertaa enemmän kuin nyt. Vielä vuonna 2005 asukkaista yli puolella ei ollut aktiviteetteja lainkaan tai nuivasti. Nyt tuollaisia asukkaita on joka kymmenes. Mikä on muuttunut?

– Teimme laatukriteerejä. Aloimme kiinnittämään paljon huomiota ravitsemukseen. Huomasimme, että on tarvetta miettiä jokaisen asukkaan riskit ja voimavarat. Siirryimme aktivoivaan arkeen. Tänä päivänä jokaiselle asukkaalle pyritään järjestämään sellainen arki täällä, että hällä on muutakin kuin oma huone.

Vuodeosastojen hautaaminen synnytti elämänlaatua

Suurin syy on se, että palvelukeskuksessa lopetettiin vuodeosastot.

– Joka aamu noustaan ylös, käytetään vähän jalkoja, niin elämä muuttuu toisenlaiseksi. Riskitekijät vähenevät, kertoo muutosta tutkinut Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori Harriet Finne-Soveri

TAA-projektiksi kutsuttu hanke sisältää hätkähdyttäviä tuloksia. Vuodesta 2005 vuoteen 2013 vammojen määrä romahti 42 prosentista 9 prosenttiin. Masennusta poti aiemmin joka kolmas asukas, vuonna 2013 enää joka viides. Rauhoittavien lääkkeiden käyttö tipahti 17 prosenttiyksiköllä. 

– Elämänlaatu parani ihan selkeästi. Masennus väheni. Erityisesti psyykelääkkeiden määrä väheni. Sosiaalisten kontaktien määrä lisääntyi ja ylipäätänsä elämään tuli sisältöä.

Muut kaukana takana

Vuonna 2010, jolloin tutkimuksessa viimeisen kerran verrattiin Kustaankartanon vuoteen omana makaavien potilaiden määrää muihin vastaaviin hoitolaitoksiin Helsingissä, havaittiin, että yli puolella vastaavista helsinkiläisistä hoitolaitoksista vuodepotilaiden määrä ylitti 20 prosentin raja.

Siis vähintään joka viides asukas oli vuoteen hoidettava. Samaan aikaan Kustaankartanon A-talossa, josta THL:n hanke alkoi, luku oli liki kymmenen kertaa pienempi. 

Finne-Soveri kyseenalaistaakin vuodeosastojen tarpeellisuuden.

– Hyötyisivätkö meidän vanhemmat sellaisista asumisolosuhteista, joissa ollaan aktiivisesti ylhäällä joko itse tai autettuna? tutkimusprofessori kysyy. 

Vuodepotilaaksi määritellään ihminen, joka viettää sängyssä vuorokaudestaan vähintään 22 tuntia. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.