Mainos

Hoitolaitoksiin suositetaan sammutusjärjestelmiä

Onnettomuustutkintakeskus suosittelee automaattisia sammutusjärjestelmiä hoito- ja huoltolaitoksiin. Pitkäniemen mielisairaalassa Nokialla syttynyt tulipalo olisi sammunut alkuunsa, jos sairaalassa olisi ollut automaattiset sammutuslaitteet.

Tutkintalautakunnan puheenjohtajan Esko Kaukosen mukaan sammutuslaitteita eli sprinklereitä on melko harvoissa sairaaloissa ja vanhusten hoitolaitoksissa. Pitkäniemeen sellaiset asennetaan tämän vuoden aikana.

Pitkäniemen tulipalon sytytti akuuttipsykiatrian osastolla hoidossa ollut potilas, joka sittemmin todettiin mielentilatutkimuksessa syyntakeettomaksi. Tutkintalautakunnan raportin mukaan tieto hänen sytyttelytaipumuksistaan ei ollut välittynyt työvuorossa olleille hoitajille.

Naulakkokaapista alkanut palo levisi nopeasti, koska palavista vaatteista syntyi syttyviä kaasuja. Rahassa mitaten uli aiheutti noin puolen miljoonan euron vahingot.

Kaukosen mukaan naulakoissa piilee paloturvallisuusriski muuallakin: esimerkiksi koulujen ulkovaatenaulakot ovat usein avoimina käytävillä.

Pitkäniemen palo sattui viime vuoden tammikuussa. Kukaan ei kuollut, mutta loukkaantuneita oli useita.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.