Mainos

Hoivakotien viinikiistassa ratkaisu – vanhusten juhlajuomille ehtoja

Etelä-Suomen Aluehallintoviraston johto on tarttunut pikaisesti julkisuudessa velloneeseen kohuun hoivakodin tarjoamasta ilmaisesta viinitarjoilusta juhlapäivinä.

Etelä-Suomen aluehallintovirasto linjaa, että hoivakoti voi tarjota vastikkeetta vanhuksille viiniä esimerkiksi juhla-aterioiden yhteydessä.

– Ikäihmisillä on hoivakodeissakin oltava mahdollisuus mahdollisimman pitkälle jatkaa omannäköistään elämää ja nauttia elämästään. Normaaliin vieraanvaraisuuteen liittyvä alkoholin tarjoaminen ei edellytä viranomaisen hyväksyntää, sanoo ylitarkastaja Marja-Leena Stenroos Etelä-Suomen Aluehallintovirastosta.

– Mutta lupa tarvitaan, jos alkoholin tarjoaja sisällyttää alkoholin tarjoilusta aiheutuvan ilmaisen viinin kustannukset esimerkiksi ruoan, hoidon, pääsylipun tai muun palvelun maksuun. Tällöin yrityksen tarvitsee hakea anniskelulupa.

Attendon laatu-ja kehitysjohtaja Paula Pohto-Kapiainen vähättelee ilmaisen viinitarjoilun synnyttämää kohua.

– Ei minun mielestäni tämä mikään erityinen kohu ollut. Me tiedettiin, ettei lupaa tarvita. Ihan hyvä asia, että tuli positiivisesti ikäihmisten hoiva esille. Onneksi Aluehallinto reagoi poikkeuksellisen nopeasti tähän, toteaa helpottunut Pohto-Kapiainen.

Pohto-Kapiainen muistuttaa, että he eivät tule perimään erillistä maksua viinistä vaan tarjoilu sisältyy päivämaksuun.

Alkoholiluvat samalla periaatteella 

Aluehallintoviraston mukaan anniskelulupia myönnettään samalla periaatteella hoivakoteihin ja ravintoloihin.  

– Jokainen saa alkoholilain estämättä vapaasti nauttia alkoholia itse hallitsemissaan tiloissa, oli kyseessä sitten koti, kesämökki tai esimerkiksi palveluasunto, toteaa sosiaalihuollon ylitarkastaja Marja-Leena Stenroos. 

Aluehallintoviraston johto linjasi myös, että henkilökunta voi päättää kenelle viiniä tarjoillaan ja kuinka paljon.

– Hoivakodin tulee huomioida jokaisen vanhuksen sairaus ja lääkitys. Jokainen tilanne ja hoitokoti on yksilöllinen. Jos alkoholi on vähäisessäkin määrissä vanhukselle vaarallista, niin heille ei sitä pidä tarjoilla. Silloin asiasta pitää keskustella vanhuksen ja omaisten kanssa, sanoo Stenroos.

Aluehallintoviraston alkoholihallinto aikoo avustaa hoivakoteja oikean toimintatavan löytämisessä.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.