Mainos

Homojen ja lesbojen jumalanpalvelukset jatkuvat Joensuussa

Joensuussa on päätetty järjestää vastakin homoille ja lesboille tarkoitettuja jumalanpalveluksia, uutisoi sanomalehti Karjalainen. Päätöksen teki Joensuun evankelisluterilaisen seurakuntayhtymän kirkkoneuvosto, ja sen takana on myös valtaosa papeista.

Yhteisen seurakuntayhtymän johtajan Heikki Salomaan mukaan homoihin ja lesboihin on suhtauduttava tasavertaisesti.

- Yhteinen kirkkoneuvosto otti sen kannan, että sateenkaariväkeen suhtaudutaan ihan niin kuin mihin tahansa muuhunkin kansalaisryhmään ja heidän kanssaan voidaan haluttaessa järjestää näitä erityisjumalanpalveluksia.

Kirkkoneuvoston mielestä niin sanotut sateenkaarimessut ovat verrattavissa erityisryhmien jumalanpalveluksiin ja niitä voidaan järjestää tarvittaessa. Neuvoston kyselyyn vastanneet papit olivat sitä mieltä, että raamatun tulkinta homoseksuaalisuudesta on vanhanaikainen.

Salomaan mukaan papiston mielipiteet raamatun tulkinnasta ja sen suhteesta nykypäivään ovat yhteneväiset.

- Joensuun papiston vahvakin näkemys on, että niissä puhutaan aika eri asioista kun mitä tänä päivänä on se homoseksuaalisuus ja homoseksuaalinen identiteetti, joka me kohdataan tämän päivän yhteiskunnassa.

Pappien mielestä homoseksuaalisuus ei ole itse valittu suuntautuminen, ja useimmat papit halusivat rohkaista seksuaalisia vähemmistöjä mukaan kirkon toimintaan.

Keskustelu erityisryhmälle kohdennetusta jumalanpalveluksesta sai alkunsa Joensuussa 2007 järjestetystä sateenkaarimessusta. Evankelisluterilaisen kirkon pääsääntö on, että yleiset jumalanpalvelukset ovat kaikille avoimia tilaisuuksia.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.