Mainos

Homovastaisen Facebook-ryhmän perustajan potkuja harkitaan vielä

Perussuomalaisten Pirkanmaan piiri harkitsee vielä, antaako se potkut homovastaisen Facebook-ryhmän perustajalle. Aiemmin kerrottiin, että ryhmän perustanut Jani Viinikainen erotettaisiin piirihallituksesta.

Piirin puheenjohtaja Reijo Ojennus sanoi sunnuntaina STT:lle, että mahdollisesta erottamisesta päätetään 10. joulukuuta piirin kokouksessa. Hän ei halunnut kertoa omaa kantaansa asiaan. Marraskuun lopulla Ojennus sanoi Aamulehdelle, että puolueen johto hyväksyy erottamisen.

– Varmaan harkitaan uudelleen tätä asiaa, sanoo Ojennus nyt.

Viinikaisen perustaman Irti Setan otteesta -ryhmän seinällä käsiteltiin homoseksuaaleja varsin halventavassa sävyssä. Lisäksi vaikuttaa siltä, että ryhmään oli liitetty henkilöitä heidän tietämättään.

Ryhmä ehti olla Facebookissa noin vuorokauden. Pian sen poistamisen jälkeen Facebookiin ilmaantui lähes samanniminen muistosivusto.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.