Mainos

Hoon: Al-Qaidan uhka ei ole seuraus Irakin sodasta

Britannian puolustusministeri Geoffrey Hoon vaatii Al-Qaidan terrorismin uhan määrätietoista torjumista Irakin tapahtumista riippumatta. Hoon on ollut kaksipäiväisellä vierailulla Suomessa.

Al-Qaidan terrorismin uhkaa on torjuttava määrätietoisesti Irakin tapahtumista riippumatta, sanoo Britannian puolustusministeri Geoffrey Hoon. Madridin terrori-iskut osoittavat hänen mielestään, että Britannian hallitus on ollut oikeassa varoittaessaan al-Qaidan uhasta.

-Meidän on pysyttävä valppaina kansainvälisen terrorismin varalta. Tämä traaginen tapahtuma osoittaa vain, kuinka tärkeää on pitää yllä valmiuttamme, Hoon sanoi tiedotustilaisuudessaan Helsingissä. Hän ei halunnut arvioida, onko terrorismin uhka Euroopassa nyt kasvanut.

-Syyskuun 11. päivä vuonna 2001 New Yorkissa kuoli yli 3000 ihmistä, kauan ennen kuin Irakissa oli meneillään minkäänlaista sotilaallista operaatiota. Taleban-hallinnon kukistaminen Afganistanissa on heikentänyt järjestöä, mutta se ei ole tuhottu. Meidän täytyy jatkaa toimiamme sen aikaansaamiseksi, Hoon sanoi.

Hoonin vierailua isännöinyt puolustusministeri Seppo Kääriäinen sanoi, ettei terroristien kohteita voi ennakoida.

-Mikään maa periaatteessa ei ole tällaisilta iskuilta suojassa, olkoonkin, että Suomi ei asiantuntijoiden arvioiden mukaan ole lähellekään kärkipäätä tällaisten iskujen järjestyslistalla, Kääriäinen sanoi. Hän arveli, että Suomen linjaus pitäytyä YK:n mandaatin saaneisiin operaatioihin on ollut turvallinen ja on yleispätevä myös jatkossa.

-Sekaantuminen syvälle sotaiseen konfliktiin voi herkistää myös Suomen asemaa, Kääriäinen sanoi. Hoon tapasi Suomen-vierailullaan myös presidentti Tarja Halosen sekä pääministeri Matti Vanhasen.

Britannia ei moiti Espanjaa

Hoon ei myöskään ottanut kantaa siihen, onko Espanja nyt antamassa periksi terroristeille, kun sen tuleva hallitus valmistelee joukkojensa vetämistä pois Irakista.

-Espanja on sanonut, että se vetää pois joukkonsa ellei uutta YK:n päätöslauselmaa saada aikaiseksi ennen 30. kesäkuuta, jolloin valta pitäisi luovuttaa irakilaisille. Myös Britannia haluaa uuden YK:n päätöslauselman, ja tulemme voimakkaasti tukemaan sellaisen muotoilua, Hoon vakuutti.

Hän sanoi toivovansa, että uuden Espanjan hallituksen kanssa päästään pian keskustelemaan siitä, millaisen päätöslauselman Espanja haluaa.

-Espanjan tulevan hallituksen kanta Irakista on ollut täysin johdonmukainen. Se teki selväksi, että se vaatii YK:n mandaatin operaatiolle. Se olisi myös meidän mielestämme nykyisessä tilanteessa hyödyksi, Hoon sanoi. Hän vakuutti olevansa toiveikas, että vallansiirto irakilaisille onnistuu suunnitellun aikataulun mukaisesti.

(STT)

(Seitsemän uutiset 16.03.2004).

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.