Mainos

Höyrylaiva ajoi karille Varkaudessa

Höyrylaiva Leppävirta ajoi karille Akonniemen öljysataman edustalla Varkaudessa aikaisin tänä aamuna. Pelastuslaitoksen mukaan laiva ei kuitenkaan ole välittömässä uppoamisvaarassa. Alus oli karilla yhä aamuseitsemältä ja se oli kallistunut noin 20 astetta oikealle. Vesi on tapahtumapaikalla noin kaksi kaksi metriä syvää.

Aluksella on neljä miehistön jäsentä, mutta heillä ei ole vaaraa. Laivalla ei ole matkustajia.

Palopäällikkö Erkki Asikainen Varkauden pelastuslaitokselta kertoi, ettei aluksella ole havaittu vuotoja. Sukeltajan mukaan laivan pohjassakaan ei ole isoja vaurioita.

Hätäkeskus sai hälytyksen puoli kolmen aikaan aamulla.

Pelastustöihin osallistuu pelastuslaitoksen veneiden lisäksi järvipelastusseuran alus, ja tarkoituksena on yrittää aluksen irrottamista karilta. Alus oli matkalla Kuopiosta Savonlinnaan.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.