Mainos

HS: Akava aikoo irtautua EU-yhteistyöstä - "takana Fjäderin sooloilu"

Korkeasti koulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö Akava aikoo irtautua kolmen palkansaajakeskusjärjestön yhteisestä edunvalvonnasta EU:ssa. Asiasta kertoo Helsingin Sanomat.

SAK:n, STTK:n ja Akavan yhteinen Finunions-lobbaustoimisto on toiminut Brysselissä vuodesta 1991.

Akava päättää lobbausyhteistyöstä luopumisesta keskiviikkona. Silloin järjestö käsittelee myös luopumista Palkansaajien tutkimuslaitoksen (PT) rahoittamisesta.

Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder ei vielä ottanut kantaa asiaan Helsingin Sanomien haastattelussa.

– Aion haukkua hallituksessa kaikki, jotka ovat vuotaneet, Fjäder kommentoi Helsingin Sanomille.

Akavan Finunionsista ja PT:stä luopumisen taustalla on paitsi tyytymättömyys niiden toimintaan myös palkansaajakeskusjärjestöjen keskinäinen nokittelu.

Helsingin Sanomien mukaan moni akavalainen liittojohtaja on sitä mieltä, että Fjäder sooloilee ja pimittää tietoa.



Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.