Mainos

HS: Bäckman on tehnyt yli 90 valitusta ja rikosilmoitusta

Dosentti Johan Bäckman on tehnyt yli 90 valitusta ja rikosilmoitusta ihmisistä, jotka toimivat esimerkiksi politiikassa, mediassa ja yliopistomaailmassa, kirjoittaa Helsingin Sanomat.

Lehden mukaan tapaukset koskevat pääasiassa julkisuudessakin esiintyneitä huoltajuuskiistoja sekä ihmisiä, jotka eivät ole miellyttäneet Bäckmania. Kantelut on tehty noin kymmenen vuoden aikana.

Lehden tutkimista tapauksista kuusi on päättynyt tuomioon. Bäckman kertoo lehdelle, että hän on tehnyt liian vähän valituksia ja kanteluita siihen verrattuna, mihin olisi ollut aihetta. Hän aikookin koota työryhmän laatimaan valituksia.

Kantelut kuormittavat viranomaisia ja maksavat suuria summia.

Helsingin poliisilla on käynnissä esitutkinta liittyen Johan Bäckmanin väitöskirjan aineistoon.

(MTV3-STT)

Kommentointi estetty asiattomien viestien vuoksi.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.