Mainos

HS: Dopingrikokset rajussa kasvussa

Dopingrikosten määrä on lisääntynyt rajusti viime vuosina. Viime vuonna Tullihallituksen rikostorjuntayksikkö kirjasi 228 dopingrikosta. Neljä vuotta aiemmin luku oli vain 95.

Keskusrikospoliisin mukaan suurin osa dopingrikoksista jää pimentoon, ja ne tulevat ilmi muiden rikosten yhteydessä. Dopingaineiden kauppa on Suomessa järjestäytyneen rikollisuuden käsissä, kertoo poliisi.

Tutkija Tuuli Salospohja Turun yliopistosta arvioi Helsingin Sanomissa, että suurimpia syitä dopingin käyttöön on ulkonäön parantaminen. Suomessa on yli 10 000 dopingin kuntoilijakäyttäjää, ja aineet ovat Suomessa yli kymmenen miljoonan euron bisnes.

Törkeästä dopingrikoksesta voi saada enintään neljä vuotta vankeutta. Dopingaineiden käyttämistä ei kuitenkaan ole säädetty rikoslaissa rangaistavaksi.

Dopingaineet voivat aiheuttaa riippuvuutta ja hormonaalisia haittoja.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.