Mainos

HS: EK haluaa lyhentää kotihoidon tuen kestoa

Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) vaatii hallitusta lyhentämään kotihoidon tuen kestoa, kirjoittaa Helsingin Sanomat.

Tukea saa alle kolmevuotiaan lapsen vanhempi, jos lapsi ei ole kunnallisessa päivähoidossa.

Järjestön mukaan tuki heikentää työllisyyttä ja naisten asemaa työmarkkinoilla.

Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardsonin (sd.) asettama työryhmä pohtii parhaillaan kotihoidon tuen uudistamista.

Työryhmän puheenjohtaja, ministerin valtiosihteeri Sinikka Näätsaari kiistää leikkausaikeet ja kertoo, että tuen kesto ei ole vielä ollut esillä.

– Lähtökohtaisesti työryhmä ei ole olemassa sitä varten, että tukea leikattaisiin.

Näätsaaren mukaan pohdinnassa on tuen laajentaminen osittain myös vanhemmille, joiden lapsi on päivähoidossa. Samalla päiväkodeissa siirryttäisiin "tuntilaskutukseen", koska se tekisi osa-aikaisen päivähoidon houkuttelevammaksi.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.