Mainos

HS: Esa Härmälä Metsähallituksen johtoon

Metsähallituksen toimitusjohtajaksi nimitetään työ- ja elinkeinoministeriön ylijohtaja Esa Härmälä, kertoo Helsingin Sanomat.

Lehden mukaan myös ympäriministeri Ville Niinistö (vihr.) hyväksyy nyt Härmälän valinnan. Valtioneuvosto vahvistaa nimityksen huomenna.

Maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpo (kok.) olisi esitellyt Härmälän nimityksen jo viime viikolla, mutta silloin asia jäi Niinistön pyynnöstä pois esityslistalta.  

Härmälä, 59, toimi aiemmin Euroopan lannoiteteollisuusyhdistyksen toimitusjohtajana Brysselissä. Sitä ennen hän oli maa- ja metsätaloustuottajien etujärjestön MTK:n puheenjohtaja.     

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.