Mainos

HS: Hallituksen osinkopäätöksen laskelmat lobbarien tekemiä

Osinkoveropäätöksen pohjana käytetyt laskelmat eivät olleet virkamiesten valmistelemia, kirjoittaa Helsingin Sanomat.

Lehden tietojen mukaan päähallituspuolue kokoomus oli saanut laskelmat elinkeinoelämän taustajärjestöiltä.

Helsingin Sanomien haastattelema hallituslähde kertoo, että papereihin ilmestyi "muualla laskettuja lukuja" kehysriihen aattona. Nimettömänä pysyttelevän lähteen mukaan luvut hämmensivät valtiovarainministeriön virkamiehistöä, joka ei pystynyt arvioimaan uusien laskelmien vaikutuksia.

Yleensä osinkoverouudistuksen kaltaisia merkittäviä verotuksen muutoksia edeltää tarkka virkamiesvalmistelu. Hallituspuolueiden Vasemmistoliiton ja SDP:n edustajat ovat esittäneet, että osinkoverouudistusta olisi syytä arvioida uudelleen.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.