Mainos

HS: Hallitus kiristämässä turvapaikan saaneiden mahdollisuutta tuoda perhe Suomeen

Hallitus aikoo kiristää tuntuvasti turvapaikan saaneiden mahdollisuutta saada perhe Suomeen, kertoo Helsingin Sanomat.

Virkamiesvalmistelussa on kaavailtu muun muassa vähimmäistoimeentulon vaatimista. Kaksilapsiselle perheelle nettotulovaatimus olisi 2 600 euroa kuukaudessa.

Tiukennus ei kohdistuisi pakolaisaseman saaneisiin henkilöihin, vaan niihin, jotka saavat Suomessa niin sanottua toissijaista suojelua. Sitä myönnetään esimerkiksi henkilökohtaisen vainon perusteella.

Tiukempi perheenyhdistämislinja on saanut kannatusta turvapaikanhakijoiden määrän kasvun myötä. Siitä sovittiin alun perin jo kevään hallitusneuvotteluissa.

Helsingin Sanomien mukaan lakiesityksen on määrä lähteä lausunnoille heti alkukeväällä, ja eduskuntaan esitys on menossa ennen kesää.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.