Mainos

HS: Hallitus peruuttaa eläkeläisten asumistuen leikkauksen

Hallitus peruu päätöksensä eläkeläisten asumistuen yhdistämisestä yleiseen asumistukeen, kertoo Helsingin Sanomat.

Yhdistäminen olisi heikentänyt kymmenientuhansien eläkeläisten tukia.  

Sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylä (ps.) sanoo Helsingin Sanomien mukaan, että leikkaus perutaan oikeudenmukaisuuden ja inhimillisyyden vuoksi.  

Mäntylä kertoi lehdelle, että hallituspuolueet ovat sopineet asiasta.

– Tämä on ollut minulle vaikea asia viedä eteenpäin. Olen erittäin tyytyväinen, että esitys ei etene.  

Esitys olisi pudottanut eduskunnan tietopalvelun mukaan 27000 eläkeläistä köyhyysrajan alle. Mäntylän mukaan on käynyt selväksi, että osa eläkkeensaajista olisi joutunut täysin kohtuuttomaan tilanteeseen, mikäli asumistuet olisi yhdistetty.  

Asumistuen leikkaus olisi tuonut julkiselle sektorille vajaan 20 miljoonan euron säästöjä ensi vuonna ja sen jälkeen noin 60 miljoonaa euroa vuosittain.  

Hallitus on myös puolittamassa HS:n mukaan lääkekorvauksista tehtävät säästöt alkuperäisestä 50 miljoonasta eurosta.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.