Mainos

HS: Hampurilaiset eivät käy kaupaksi

Heikot ajat taloudessa söivät heinä-syyskuussa jo pikaruoankin myyntiä, kertoo Helsingin Sanomat.

Hampurilaisia ja pitsoja meni kaupaksi lähes kolme prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten vastaavalla ajalla. Euroissa myynti on ennallaan, sillä hintoja on nostettu. 

Yleensä huono suhdanne ei koettele pikaruokaa. Pikaruoan myynti ei pienentynyt edes vuonna 2009 finanssikriisin aikaan. 

- Se on ollut meillekin selkeä yllätys, sanoo alan etujärjestön MaRan toimitusjohtaja Timo Lappi lehdessä. 

Suomeen on silti perustettu MaRan mukaan tänä vuonna noin 40 uutta pikaruokalaa. 

- Suomi on kovin kilpailtu markkina-alue, sanoo Hesburgerin varatoimitusjohtaja Jari Vuoti

Esimerkiksi ensi kuussa Helsingissä avaa ravintolan yhdysvaltalainen hampurilaisketju Burger King.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.