Mainos

HS: Helsingin kaupunki tehnyt jättiostoja kilpailuttamatta

Helsingin kaupunki on ostanut kulttuuritapahtumia vakiotuottajaltaan sadoilla tuhansilla euroilla ilman ilman, että hankintoja olisi kertaakaan kilpailutettu.

Asiasta kertoo Helsingin Sanomat.

Pluto Finland -yhtiö on osallistunut muun muassa vuoden 2007 Euroviisujen ja kaupungin kulttuurivientiprojektien tuottamiseen. Yhtiötä johtaa Art Goes Kapakka -konseptin 1990-luvulla luonut Mikko Leisti.

Kesäkuun alkuun asti hankintalaki on vaatinut, että yli 15 000 euron julkiset hankinnat on lähes aina kilpailutettava. Kesäkuussa raja nousi 30 000 euroon.

Kaupunginjohtaja Jussi Pajusen (kok.) mukaan hankinnoissa on noudatettu kaupungin ohjeita. Kun hankinnat on tehty kilpailuttamatta, päätös on perusteltu.

Esimerkiksi euroviisukilpailun suunnitteluun liittyvä hankinta perusteltiin sillä, että hankinta oli poikkeuksellisen kiireinen.

(MTV3)

Lue myös:

Helsingin sanomien juttu: Hs.fi

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.