Mainos

HS: Historiallinen polkureitti vahingoittui hakkuissa Kainuussa

Paikalliset asukkaat ja historioitsijat kritisoivat Metsähallituksen hakkuita Kainuun Suomussalmella.

Helsingin Sanomien uutisessa kriitikot kertovat, että hakkuut ovat vahingoittaneet historiallisen Vienan-polkureitin kulttuuriarvoja.

Polkureitti Vienan Karjalaan oli käytössä 1920-luvulle asti. Polku ja sen merkkipuut ovat säästyneet osin sekä Suomen että Venäjän puolella. 

Muun muassa historioitsija Heikki Rytkölä arvioi lehdessä, että Metsähallitus on hakannut metsää niin, että maisema reitin varrella on muuttunut merkittävästi. Rytkölän mukaan sovitusta suojavyöhykkeestä polun varrella ei ole pidetty kiinni. 

Metsähallituksen mukaan hakkuusuunnitelmaan kirjattuja suojavyöhykkeitä on pyritty noudattamaan. 

Yhtiön hakkuut ovat herättäneet aiemminkin närää Kainuussa. 

 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.