Mainos

HS: Inssiajon läpäisee ensimmäisellä yrityksellä kolme neljästä kokelaasta

Henkilöautokorttia hakevista autokoululaisista vain 71 prosenttia läpäisee ajokokeen eli niin sanotun inssiajon ensimmäisellä yrityksellä, uutisoi Helsingin Sanomat.

Vuonna 2004 ensikertalaisista onnistui 76 prosenttia.  
Lehden mukaan inssikokeen hyväksymisprosenteissa on lisäksi suuria alueellisia eroja. Esimerkiksi Pohjanmaalla 81 prosenttia ajokokeeseen ensi kertaa osallistuvista suorittaa kokeen hyväksytysti, kun Varsinais-Suomessa määrä on vain 64 prosenttia. Tiedot perustuvat Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin tilastoihin.  

Helsingin Sanomien haastatteleman Trafin erityisasiantuntijan Veijo Tuonosen mukaan yksi syy alueellisiin eroihin on erilainen liikenneympäristö, sillä suurissa kaupungeissa ajaminen on vaativampaa kuin maaseudulla.  

Tilastoissa näkyy myös sukupuolten välinen ero. Miehistä inssiajon läpäisee ensi yrittämällä 75 prosenttia, kun naisten vastaava luku on 65 prosenttia. Tuonosen mukaan eroa voi selittää se, että miehet ovat keskimääräisesti kiinnostuneempia autoista.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.