Mainos

HS: Länsimetrosta taas uusi jättilasku – toimitusjohtajan asema horjuu

Länsimetrohankkeesta on tulossa jälleen suuri lisälasku Espoon ja Helsingin kaupungeille, kertoo Helsingin Sanomat.

Alkujaan summan piti olla parikymmentä miljoonaa, mutta Helsingin Sanomien tietojen mukaan, se onkin moninkertainen. Lisäksi lehden mukaan Länsimetro Oy:n toimitusjohtajan Matti Kokkisen asemaa on käsitelty viikonloppuna kokouksissa.

Länsimetrohankkeesta on kehkeytynyt melkoinen soppa, sillä alun perin sen piti kulkea jo tämän vuoden elokuussa, mutta tarkka ajankohta on yhä hämärän peitossa.

HKL:n johtokunta kokoontuu lehden mukaan ylimääräiseen kokoukseen tiistaina. Huhtikuussa hankesuunnitelman kustannusarvio nostettiin yli miljardin, kun alkujaan kustannuksiksi arvioitiin reilut 700 miljoonaa.

Länsimetroa rakennuttava Länsimetro Oy on 85-prosenttisesti Espoon ja 15-prosenttisesti Helsingin omistuksessa.

Länsimetron viivästymistä on seurattu tiiviisti tänä syksynä. Katso uutisvideot:




Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.