Mainos

HS: Naispari ei saanut hedelmöityshoitoa – selvitys käyntiin

Pohjois-Savossa asuva naispari ei saanut hedelmöityshoitoa julkisesta terveydenhoidosta. Yhdenvertaisuusvaltuutettu vei asian tutkittavaksi, kertoo Helsingin Sanomat.

Pariskunnalle oli kerrottu hedelmöityshoitoklinikalla, että lasta kannattaisi yrittää koeputkihedelmöityksellä. Yksityislääkäri antoi pariskunnalle lähetteen Kuopion yliopistolliseen sairaalaan (Kys).

Toinen naisista sai sairaalan poliklinikalta ajan. Sitten hänelle kuitenkin soitettiin, että hoitoon ei tarvitsekaan tulla. Kirjallisessa vastauksessa sanottiin, että hoitoja ei anneta naispareille.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu Kirsi Pimiä vie asian selvitettäväksi yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakuntaan. Tarkoitus on selvittää, onko naisparia syrjitty sukupuolisen suuntautumisen perusteella.

Kuopion yliopistollinen sairaala perusteli hoitojen eväämistä sillä, että julkisessa terveydenhoidossa ole saatavilla luovutettavia sukusoluja eikä niitä varastoida.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.