Mainos

HS: Puolustusvoimilta laskelma – tällaisia tappiota Suomen armeija kärsisi

Helsingin Sanomien mukaan Suomen armeija varautuu suuriin henkilötappioihin, jos sota syttyisi.

Puolustusvoimat arvioivat uusissa ohjeissa, että mikäli Suomi joutuisi sotaan, taisteluosaston tappiot olisivat jopa 20 prosenttia rivivahvuudesta. Näin ollen tappiot yhtä taisteluaosastoa kohden voisivat olla satoja miehiä päivässä, kertoo Helsingin Sanomat.

Lehden mukaan tiedot käyvät ilmi Puolustusvoimissa valmisteilla olevan Kaatuneiden huollon oppaan luonnoksesta. Oppaan on määrä valmistua vuoden loppuun mennessä.

– Tähän asti kaatuneiden huollon oppaat ovat kirjoittaneet papit, jotka eivät ole sotilaita, sanoo kenttärovasti Vesa Aurén HS:lle. 

Aurénin mukaan oppaan kirjoittaa nyt sotilaat.

– Tässä on mielestäni dramaattinen ero, hän sanoo.

Oppaan tappioihin lasketaan kuolleet, haavoittuneet, kadonneet, sairaat ja taistelustressistä kärsivät.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.