Mainos

HS: Suomessa tappaa humalainen, Hollannissa rikollinen

Henkirikosten tekotavoissa on suuria eroja EU-maiden välillä.

Suomessa ja Ruotsissa surmaaja on usein keski-ikäinen päihdeongelmainen ja uhri humalainen ikätoveri. Suomessa vain kuusi prosenttia henkirikoksista liittyy järjestäytyneeseen rikollisuuteen tai muuhun rikollisuuteen. Monikansallisesta tutkimuksesta kertoo Helsingin Sanomat.

Esimerkiksi Hollannissa muiden rikosten yhteydessä tapahtuu lähes kolmasosa kaikista surmista. Meillä henkirikoksen taustalla on usein ryyppyilta ja riita, Hollannissa ryöstö ja muu rikos.

- Hollannissa 35 prosenttia henkirikoksista tehdään ampumalla ja 38 prosenttia ulkona, mikä selittyy juuri ryöstöillä ja muilla rikoksilla. Hollannissa pääosa henkirikosten tekijöistä on syntynyt muualla kuin Hollannissa, Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen Optulan tutkija Martti Lehti sanoo Helsingin Sanomissa.

Hollannissa tekijä ja uhri harvoin tuntevat toisensa. Ruotsalaisessa henkirikoksessa puolestaan ääripäät puuttuvat verrattuna Suomeen tai Hollantiin.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.