Mainos

HS: Tämän vuoksi nuoret miehet kaahaavat – kaksi selkeää syytä

Turun yliopiston tutkimuksessa on saatu selville, että ylinopeutta ajavia nuoria on kahdenlaisia. Tutkimuksesta uutisoi Helsingin Sanomat.

Toisilla kaahaaville nuorilla miehillä aivojen kehitys on yhä kesken, ja siksi he eivät pysty tunnistamaan kaahaamisen aiheuttamia riskejä.

Toinen ryhmä ovat ne nuoret, jotka ottavat riskejä tietoisesti.

Lehden uutisoiman tutkimuksen mukaan nuorten kehitysvaiheessa olevat aivot rakentavat palkkiojärjestelmän ennen kontrollijärjestelmää. Sen vuoksi nuori ei hahmota kaahauksen aiheuttamia riskejä. Ero nuorten miesten ja naisten välillä voi tutkimuksen mukaan johtua siitä, että naisten aivot kehittyvät miesten aivoja nopeammin.

Turun yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa käy kuitenkin ilmi, että myös ne nuoret miehet, joiden aivot ovat hyvin kehittyneet, ovat valmiita ottamaan riskejä.

– Nyt hypoteesimme on, että nuorten miesten joukosta löytyy kahdenlaisia riskinottajia. Toisten ajo perustuu älyyn ja laskelmointiin, ja sitten on puhdasta tyhmyyttä, sanoo psykologian professori Heikki Hämäläinen Helsingin Sanomille.

Helsingin Sanomien mukaan nuorimmat mieskuskit joutuvat kuolonkolariin jopa kaksi kertaa todennäköisemmin kuin autoilijat keskimäärin.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.