Mainos

HS: Tullin pääjohtajan epäillään kiusanneen alaistaan

Tullin pääjohtajan Antti Hartikaisen epäillään häirinneen alaistaan, kertoo Helsingin Sanomat.

Asia ilmenee valtiovarainministeriölle toimitetusta salassa pidettävästä asiakirjasta.  

Helsingin Sanomien mukaan tullin hyvinvoinnista vastaava sosiaalipsykologi on tehnyt Hartikaisesta työturvallisuuslain mukaisen ilmoituksen, joka on osoitettu valtiovarainministeriön valtiosihteerille Martti Hetemäelle.

Häirinnän kohteeksi joutuneen mielestä pitkään jatkunutta kiusaamista on ollut hänen työnsä toistuva vaikeuttaminen, virkatehtävien estäminen, julkinen työnteon arvostelu ja suorasta yhteydenpidosta kieltäytyminen.  

Asia on jatkoa riitojen ja epäselvyyksien kierteelle Tullissa. Tulli toimii valtiovarainministeriön alaisuudessa.  

Hartikainen on aiemmin saanut valtionvarainministeriöltä vakavan huomautuksen arvostellessaan alaistaan julkisesti epäasiallisella tavalla.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.