Mainos

HS: Veikkaus rikkoo valtion eläkeohjetta

Valtion kokonaan omistama Veikkaus rikkoo valtion ohjetta johtajaeläkkeistä, kertoo Helsingin Sanomat.

Valtio päätti syksyllä 2009, että valtionyhtiöiden johdolle ei myönnetä niin sanottuja etuusperusteisia supereläkkeitä. Veikkauksen hallitus myönsi silti noin vuotta myöhemmin kielletyn lisäeläkkeen varatoimitusjohtajalleen Olli Sarekoskelle. Järjestelyn syynä on monisäikeinen sotku, joka juontaa juurensa toimitusjohtaja Risto Niemisen unohtuneisiin eläkemaksuihin.

Veikkauksessa havaittiin vuoden 2004 lopussa, että hallinto oli unohtanut Niemiselle luvatun lisäeläkkeen. Se otettiin Niemiselle vuonna 2005. Tuolloin johtajaeläkkeen piiriin pääsi myös silloinen varatoimitusjohtaja Jussi Isotalo. Järjestelyä perusteltiin verotussyillä: Niemiselle piti ottaa ryhmäeläkevakuutus, jota ei voitu hankkia vain yhdelle ihmiselle. Siten se piti myöntää myös varatoimitusjohtajalle.

Isotalon jäätyä eläkkeelle vuonna 2010 uudelle varatoimitusjohtajalle, Sarekoskelle, myönnettiin samanlainen lisäeläke-etu - nyt valtion ohjeiden vastaisesti.

Helsingin Sanomien mukaan Veikkauksen hallitus ilmeisesti tiesi rikkovansa valtion talouspoliittisen ministerivaliokunnan palkitsemisohjetta, sillä se jätti itselleen oikeuden purkaa Sarekosken eläkesopimus.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.