Mainos

HS: Yhä useampi nainen ryhtyy äidiksi yksin

Suomessa lapsen saa hoitojen avulla vuosittain noin 150-160 sinkkuäitiä, kertoo Helsingin Sanomat. Tiedot ovat peräisin Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen tilastoista.

Yksin lapsen hankkivien naisten määrä on kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa.

Tämän lisäksi yksityiset lapsettomuusklinikat auttavat sekä pariskuntia että yksin lasta yrittäviä naisia saaman lapsen.

Lapsettomuusklinikat Dextra ja Fertinova arvioivat, että heidän asiakkaistaan viides- tai kuudesosa on ”itsellisiä” naisia. Asiantuntijoiden mukaan ilman puolisoa lasta yrittävien määrä on kasvamaan päin.

– On selvä ilmiö, ettei lasta haluta hankkia enää vain baari- tai muumimukimenetelmällä, tuttavien järjestelyillä tai käymällä lomareissulla etelässä sopivaan aikaan. Kasvu johtuu siitä, että osa naisista haluaa entistä määrätietoisemmin hankkia lapsen yksin turvallisesti”, THL:n tutkimusprofessori Mika Gissler arvioi Helsingin Sanomille.

Kaikkiaan lapsen synnytti viime vuonna 4 661 naista, jotka eivät olleet lapsen syntymähetkellä parisuhteessa. Se on noin kahdeksan prosenttia kaikista synnyttäneistä äideistä.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.