Mainos

Espoon bussiliikenne pysynee nykyisellään vuoden loppuun – aikataulut elokuun alussa

Länsimetron viivästymisen liikennevaikutuksista saatiin tiistaina tuoretta tietoa, mutta kovan onnen hankkeen aikataulusta ei. 

Helsingin seudun liikenne (HSL) yrittää järjestää Espoon ja Kirkkonummen bussiliikenteen niin, että linja-autot kulkisivat vuodenvaihteeseen saakka pääosin samalla tavalla kuin tällä hetkellä.

Neuvottelut bussiyhtiöiden kanssa ovat käynnissä, ja kysymys on lähinnä hinnasta. HSL kertoi asiasta tiedotustilaisuudessa, jossa oli myös Länsimetro Oy:n ja Helsingin kaupungin liikennelaitoksen (HKL) johtoa. 

Alun perin metron piti aloittaa liikennöinti 15. elokuuta. HSL:n toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi varoi tiistaina visusti ottamasta kantaa liikennöinnin alkamisen ajankohtaan. 

– Toista virheellistä päivämäärää ei haluta julkistaa, Rihtniemi sanoi. 

Länsimetron päivitetty käyttöönottosuunnitelma valmistuu näillä näkymin ensi viikon torstaina. HSL arvioi sen pohjalta, milloin metro voidaan avata matkustajaliikenteelle. Tavoitteena on Rihtniemen mukaan edelleen, että koko länsimetro aina Matinkylään saakka avataan kerralla.

Kulujen maksajasta neuvotellaan

Siihen, kuka maksaa ylimääräisestä bussiliikenteestä koituvat kulut, ei saatu tiistaina vastausta Rihtniemeltä eikä Länsimetron toimitusjohtajalta Matti Kokkiselta. Rihtniemen mukaan asiasta neuvotellaan Helsingin ja Espoon kanssa. 

HSL oli joka tapauksessa varannut ylimääräistä bussikalustoa metron käynnistymistä seuraaville viikoille mahdollisten alkuhankaluuksien varalta jo ennen kuin viivästyksestä tiedettiin. Tähän oli budjetoitu reilut puolitoista miljoonaa euroa. Nyt summa todennäköisesti moninkertaistuu. 

– Vastaavasti HSL sitten säästää metron operointikustannuksissa, Rihtniemi kuitenkin muistutti. 

HSL lupaa, että bussilinjojen tarkat aikataulut löytyvät Reittioppaasta ja HSL.fi:stä elokuun alkuun mennessä. 

Vaikka länsimetron aloittaminen viivästyy, metroliikenteessä siirrytään nykyistä tiheämpään ruuhka-ajan vuoroväliin 15. elokuuta. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.