Mainos

Huhtiniemestä löytyi kaksi uutta vainajaa

Haudoissa löytyi myös pronssisia ja hopeisia koruja sekä nappeja.

Lappeenrannan Huhtiniemestä on löydetty yhteensä 13 vainajaa, ensin löydettiin 11 ruumista ja nyt myöhemmin 2 lisää. Vainajat löytyivät kolmesta eri haudasta.

Haudoista löytyi myös useita pronssi- ja hopeariipuksia, neljä luunappia ja kangaspaloja.

Suuren joukkohaudan viereisistä haudoista löydetyt vainajat ovat todennäköisesti miehiä. Haudat sijaitsevat parin metrin päässä suuremmasta haudasta.

Löytöjen iästä ei vielä ole tietoa. Alkuperätiedot tarkentuvat vasta joulukuun loppupuolella. Korulöydöt ja kankaanpalat ovat tutkittavina Suomen kansallismuseossa.

Vainajien kuolemansyyntutkintaa johtava KRP:n ylikomisario Olli Töyräs sanoo, että maallikon silmin joissakin koruissa on nähtävissä ortodoksisia symboleja.

- Olivatpa vainajat keitä tahansa, niin Huhtiniemen tarina ei tähän lopu, vaan tästä se oikeastaan vasta alkaa, ennustaa Töyräs.

Kaivausten jatkumisesta keväällä on ollut puhetta, mutta mitään päätöksiä ei vielä ole tehty. Lisäkaivausten rahoituksesta on jo olemassa suunnitelmia. Opetusministeriö selvittelee, millaisia mahdollisuuksia esimerkiksi Suomen Akatemialla ja yksityisillä säätiöillä on tukea jatkokaivauksia.

Löydettyjen vainajien tutkiminen tehdään Helsingin yliopiston oikeuslääketieteellisessä laitoksessa. Professori Helena Ranta ei kerro, missä vaiheessa luututkimukset nyt ovat, mutta hän vahvistaa, että vainajien yksilölliset tutkimusmääräykset ovat olemassa.

Esinelöydöt hyviä viitteitä

Arkeologian professori Mika Lavento uskoo, että Huhtiniemen esinelöydöt paljastavat, mihin aikakauteen vainajat kuuluvat. Hän sanoo, että joukkohaudan tutkimusryhmällä on nyt hyviä viitteitä siitä, onko vainajilla mitään tekemistä vuoden 1944 tapahtumien kanssa.

Lavento korostaa kuitenkin, etteivät löydöt suoralta kädeltä sulje pois mitään vaihtoehtoja, joita vainajien alkuperästä on esitetty.

Tutkimusryhmän tehtävänä oli selvittää, onko Huhtiniemessä joukkohautaa ja mitä sukupuolta vainajat ovat.

- Tiedämme nyt näiden asioiden lisäksi myös sen, mistä on odotettavissa lisää vainajia. Niitä on muuallakin Lappeenrannan ympäristössä. Olemme myös sulkeneet pois muutamia kohteita, joissa on oletettu olevan vainajia, hän kertoo.

Esineet hyvin tyypiteltävissä

Huhtiniemen kaivauksilta löytynyt luunappi

Haudasta löytyneiden esineiden iänmäärityksessä typologia eli esineen ulkonäkö on tärkeä työkalu. Lavento ei vielä sano, onko esimerkiksi Huhtiniemen koruissa viitteitä ulkomaisesta tai uskonnollisesta alkuperästä.

- Kun ne on nostettu maasta, ne on pyritty pitämään siinä tilassa kuin ne olivat eli niitä ei ole puhdistettu, hän täsmentää.

Lavennon mukaan löydöt voidaan tyypitellä kohtalaisen hyvin ja niillä on oma elinkaari. Valmistus alkaa tiettynä ajankohtana ja päättyy tiettynä ajankohtana. Parhaassa tapauksessa voidaan sanoa, mikä työpaja ne on tehnyt.

Materiaalivalinta ei sen sijaan välttämättä kerro mitään siitä, kuinka vanhoista esineistä on kyse. Pronssi esimerkiksi on edelleen käytössä oleva metalli, vaikka sen käyttö alkoi jo 4500 vuotta sitten.

Haudasta löytyneiden luunappien ikää voidaan tutkia esimerkiksi radiohiilianalyysin avulla. Vielä ei vielä voida sanoa, riittääkö tai soveltuuko hautalöytöjen näytemateriaali tähän. Nappien ulkonäkö ja muotoilu sen sijaan antavat viitteitä siitä, millä alueella löydettyjä esineitä on käytetty, milloin ne olivat käytössä ja millaiseen vaatetukseen ne liittyivät.

Historiantutkija: Kaivauksia on pakko jatkaa

Historiantutkijan mielestä Huhtiniemen löydöt pakottavat jatkamaan kaivauksia. Kun jotain löytyy, ei ihmisten puhe ole ollut turhaa, pohtii filosofian tohtori Marko Tikka Tampereen yliopiston historian laitokselta.

Kaikki huhutut joukkohautapaikat eri puolilla kaupunkia täytyy hänen mukaansa selvittää. Niitä on Huhtiniemessä myös muualla kuin nykyisessä kaivupaikassa. Maaperätutkimuksella pystytään testaamaan, mistä lopulta kannattaa kaivaa.

Tikan mielestä Huhtiniemen esinelöydöt eivät suoraan tue väitettä teloitettujen rintamakarkureiden hautaamisesta Huhtiniemeen. Esinelöydöt ovat kuitenkin ongelmallisia, koska ne voivat olla lähellä maanpintaa ja johtaa harhaan. Ainoa asian selvittäjä on luiden ikätutkimus.

Tikka ei halua vetää vielä suoria johtopäätöksiä kankaanpaloista tai riipuksista. Huhtiniemen monia myllerryksiä kokeneesta maastosta voi löytyä kaikenlaista tavaraa.

- Tosin luunapin löytyminen kuulostaa siltä, että kyseessä olisi 1700-luvun löytö, hän arvelee.

Tikka muistuttaa, että Huhtiniemen mysteeri elää yhä, vaikka luututkimuksella pystyttäisiin osoittamaan, että nyt löydetyt vainajat ovat vanhempia kuin vuodelta 1944. Huhut jatkosodan teloituksista pysyvät yhä hengissä, ja vainajia ehkä haetaan eri paikasta.

Mielessä on myös pidettävä, että Huhtiniemen vainajat voivat osoittautua venäläisiksi. Tikka viittaa lehtitietoihin, joiden mukaan Konnunsuon vankilassa olisi teloitettu 18 venäläistä sotavankia vuonna 1944. Ovatko miehet niitä, joita nyt on kaivettu ylös Huhtiniemen mullasta?

- Jos haudasta paljastuu ammuttuja venäläisiä desantteja tai sotavankeja, niin silloin olisi kyseessä sotarikos, pohtii Tikka.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.