Mainos

Huhumylly lottovoittajasta käy kuumana Tuusulassa: "Toivottavasti ei rupea elvistelemään"

Tuusulan Jokelassa myydyn 14,1 miljoonan euron lottokupongin haltija on toistaiseksi kateissa. Huhumylly lottovoittajasta käy kylällä kuumana.

Voittoarvan myyneen Onnen kukka -kukkakaupan voittokahveille saapuneet kyläläiset kertoivat, että liikkeellä on useita veikkauksia voittajasta, mutta varmaa tietoa kuitenkin tuntuu olevan harvalla.

– Arvailuja on, mutta ei ole mitään tietoa, Kari Jokimies toteaa.

Paikalle saapunut miesjoukko kertoo toistaiseksi pimentoon jääneen voittajan henkilöllisyyden askarruttavan paikallisia kovasti.

– Kaikenlaista huhua siitä on ollut. Jotakin vastikään eläkkeelle jäänyttä naista joku veikkasi, mutta eihän sitä tiedä, kuka se on ollut.

– Kyllä se joka aamu meitä puhuttaa.

Juhlakakkua paikalle nauttimaan saapunut Seppo Muikku muistuttaa, että voittajan tulisi pysyä nöyränä siitä huolimatta, että voittopotti on ennätyksellisen suuri.

– Toivottavasti voittaja pitää järjen päässä, eikä rupea liikaa elvistelemään. Tämä on pieni kylä.

Voitto saattoi osua vankilaan

Ilta-Sanomat uutisoi tänään kylällä liikkuvasta huhusta, jonka mukaan 14,1 miljoonan euron ennätyspotti olisi mennyt Jokelan vankilaan.

Puheiden mukaan vangit käyvät ostoksilla kukkakaupan viereisessä marketissa, ja pelaavat kauppareissuillaan lottoa kukkakaupassa.

– Kyllä meillä on tiedossa, että asiakkaita käy avovankilan puolelta lottoamassa. Huhuja liikkuu nyt valtoimenaan, mutta en ole tällaista vielä kuullut, kauppias Miia Juntunen kertoi Ilta-Sanomien haastattelussa.

– Ei se siis mahdoton ajatus ole. Paljon puhutaan, onko kylältä vai ei ja missä voittaja on, hän lisäsi.

Jokelan vankilassa ei tiedetty, pitääkö huhu paikkansa. Vankilan apulaisjohtaja Susanna Schugk-Laulumaan mukaan voittopotin osuminen avolaitososastolle ei välttämättä olisi mahdoton ajatus.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.