Mainos

Huipputaitaja valmistuu ammattiin: Panu löi kaikki laudalta automaalauksessa

Keväällä ylioppilaiden ohella valmistuu myös ammattiin monia nuoria. Valtakunnallisesti ammattiin valmistuvia ei voi laittaa paremmuusjärjestykseen kuten ylioppilaat laitetaan kirjoitusten perusteella - mutta yhtenä mittarina voidaan käyttää Taitaja-kilpailuja.

Ainakin Etelä-Savon ammattiopistosta kerrotaan ylpeästi, että heidän koulussaan valmistuu tänä keväänä ”Suomen paras automaalaaja”. Kyseessä on Panu Rytkönen, joka voitti kultaa Taitajien SM-finaalin automaalaussarjassa.

– Yläasteella tein valinnan, että haluan opiskella automaalausta. Luin lehtijuttuja alasta, ja se vaikutti kiinnostavalta.

Panu luki ammattiopintojen ohella myös ylioppilaaksi. Nyt kevään juhlien jälkeen hän aikoo tehdä töitä, ennen kuin armeijan harmaat kutsuvat alkuvuodesta 2016. Kaksoistutkintoaan Panu aikoo juhlia sukulaisten parissa. ”Ei hirveen isosti”, hän sanoo.

Automaalauksen Taitaja-kilpailuissa hän pääsi näyttämään taitojaan kolmena päivänä: ensimmäiseksi oli vuorossa auton keulan pohjustus ja maalaus ja sen raidoittaminen, sitten oli muovin korjausta ja lopulta häivytysmaalausta. Mutta mistä alun perin lähti idea opiskella juuri automaalausta eikä perinteisempää autonkorjausta tai -asennusta?

– Siinä maalauksessa näkee oman käden työnsä niin hyvin, Panu vastaa.

Panun oma auto, Fiat Punto, on vielä saanut olla rauhassa maalaukselta – mutta moottoripyöränsä hän on maalannut punaisesta siniseksi koululla. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.