Mainos

Hukkuneita on ollut tänä vuonna vähiten 2000-luvulla

Hukkuneita on ollut tänä vuonna vähemmän kuin kertaakaan aiemmin 2000-luvulla, selviää Suomen uimaopetus- ja hengenpelastusliiton ennakkotiedoista.

Elokuun loppuun mennessä oli hukkunut 96 ihmistä, mikä on 34 vähemmän kuin vuosi sitten vastaavana aikaan. Hukkuneista 10 oli naisia. Eniten hukkuneita on ollut Länsi-Suomessa, missä hukkui elokuun loppuun mennessä 36 ihmistä.

Kesän aikana ei hukkunut yhtään lasta.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.