Mainos

Huumausaineiden yleistyminen liikenteessä: Kolmasosa rattijuopoista ottanut muutakin kuin alkoholia

Poliisin rattijuopumusten tehovalvonnassa paljastui 269 rattijuoppoa vain yhden viikon aikana.

Kiinnijääneistä 63 oli jonkin muun kuin alkoholin vaikutuksen alaisena. Viime viikko (6.-12. kesäkuuta) oli poliisin rattijuopumusvalvontaviikko. 

– Kiinnijääneiden rattijuoppojen määrä suhteessa puhallutuksiin on hieman alhaisempi kuin viime vuonna vastaavalla jaksolla, mutta huume- tai lääkeperustaisten rattijuopumusten määrä on nousussa, kertoo poliisitarkastaja Pasi Kemppainen poliisin tiedotteessa.

– Tämä jatkaa trendiä, joka on ollut nähtävissä viime vuosina: Noin joka kolmannen rattijuopumusrikoksen taustalla on muu päihdyttävä aine kuin alkoholi.

Lisäksi poliisi tapasi valvonnan aikana 72 etsintäkuulutettua ihmistä ja paljasti 42 huumerikosta, edellä mainittujen huumaantuneena ajamisten lisäksi.

Juttua muokattu kello 11.41: Lisätty tieto siitä, että joka kolmas rattijuoppo on muun kuin alkoholin vaikutuksen alaisena, ja että tämä perustuu viime vuosien todettuihin rattijuopumuksiin.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.