Mainos

Huomenna Keski-Suomessa ja Savossa jytisee – lounaassa helleraja voi rikkoutua

Huomenna iltapäivän edessä Keski-Suomi ja Savon seutu voivat kokea rajuja ukkosia.

Varsinkin kovia paikallisukkosia voi ilmentyä.

- Tuollaiset kovat ukkoset vaativat toteutuakseen riittävän lämpötilan, riittävästi kosteutta ja tietynlaisen tuuliprofiilin ilmakehässä. Nyt ne kaikki toteutuvat, joten voi tulla suurikokoisempia ja pitkäkestoisempia ukkospilviä, MTV:n meteorologi Liisa Rintaniemi kertoo.

Ukkosen loppuvaiheessa maahan virtaa kylmää ilmaa.

- Ukkospilvistä tulee elinkaarensa loppuvaiheessa kylmän ilman alaspäin suuntautuvia virtauksia, jotka aiheuttavat voimakkaita tuulenpuuskia maan pinnassa.

Etelärannikolla on huomenna epävakainen sää.

- Pääkaupunkiseutu ei ole huomenna lämpöisin, niin kuin se tänään on ollut. Baltiasta leviää pilvisyyttä ja mahdollisesti myös sateita.

Tämänhetkisen ennusteen mukaan voimakkaimmat ukkoset ja sateet jäisivät Suomenlahden ja Baltian päälle.

- Sää voi olla epävakainen Etelä- ja Kaakkois-Suomessa, mutta pohjoisemmas ja sisämaahan päin mentäessä varsinkin päivällä on oikein kaunista. Lounais-Suomessa on mahdollisuus ylittää hellerajakin, Rintaniemi kertoo.


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.