Mainos

Huomenta Suomen kesäpaviljonki murskattiin

Huomenta Suomen legendaarinen kesäpaviljonki purettiin maanantaina kerrostalojen tieltä. Maikkarin kulmalla sijaitsevasta huvimajasta tehtiin aamulähetyksiä 1990- ja 2000-luvuilla. Ensimmäisen kerran kesäpaviljonki oli ruudussa ohjelman kolmantena kesänä 1992.

Huomenta Suomen perustaja, tuottaja-ohjaaja Karl-Gustav Grönstrandin mukaan kesälähetykset siirrettiin ulos, koska ohjelma haluttiin lähemmäs luontoa.

- Huvimajassa on voitu välittää kesän tunnelma katsojille, Grönstrand toteaa.

1990-luvun puolivälissä alkuperäisen pienen huvimajan tilalle rakennettiin isompi kesäpaviljonki. Viimeinen Huomenta Suomen lähetys huvimajasta tehtiin kesällä 2006.

Huomenta Suomen tekijäkaarti piti kesäistä työpistettään miellyttävänä - joskin kylmänä.

Juontaja Mari Sarolahden mukaan parasta huvimajassa oli linnunlaulu ja raitis ilma, mutta myös Suomen kesän kylmyys ja oikukkaat säät ovat jääneet juontajan mieleen.

- Aamulla kun aloitettiin kello kuusi, mittari näytti kolmea astetta. Vaikka meillä on lämmittimet, kylmä siinä tuli. Kerrospukeutuminen oli vankka sana, Sarolahti muistelee.

Tuulen vihmovan vesisateen sai tuta myös Alpo Rusi, joka kastui Sarolahden haastattelun aikana litimäräksi. Monet vieraat saivat silti kokea haastattelunsa auringon noustessa.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.