Mainos

Huono ajokeli vaatii veronsa

Koko ajan huononeva ajokeli on vaatinut veronsa ainakin Etelä-Suomen teillä. Etelä-Suomen läänin alueella oli kello 17.30:een mennessä tullut tietoon 110 kolaria, joista suuri osa oli ojaanajoja, liikkuvasta poliisista kerrottiin. Aamuruuhkassa sattui Vantaalla liikenneonnettomuus, jossa kuoli keski-ikäinen nainen.

Pääkaupunkiseudun liikennettä haittasi muun muassa usean auton ketjukolarista johtunut ruuhka kello 15:n maissa ja venäläisen rekan tieltä suistumisesta aiheutunut ruuhka Hämeenlinnan väylällä noin tuntia myöhemmin. Liikkuva poliisi varoittikin illansuussa yhä pahenevasta liikennekelistä eteläisessä ja kaakkoisessa Suomessa.

Nainen sai surmansa ja toinen loukkaantui kahden henkilöauton kolarissa Itäväylällä Vantaalla. Mustavuoren kohdalla kello 7.40 sattunut onnettomuus hidasti liikennettä aamun ruuhka-aikaan. Nainen oli tullut autolla Porvoon suunasta länteen päin, kun hän menetti jostain syystä autonsa hallinnan. Auto suistui vastaan tulevan liikenteen kaistan puolelle ja törmäsi keula edellä Helsingistä päin tulleen henkilöauton keulaan.

Iltaa kohti ajokelien odotetaan huononevan

Nainen sai surmansa törmäyksessä; lisäksi Helsingistä päin tullutta autoa kuljettanut toinen nainen loukkaantui yhteenajossa. Helsingistä päin tuli paikalle vielä samaan hässäkkään henkilöauto, jonka kuljettaja pystyi kuitenkin nopeasti reagoimalla väistämään turma-autoja. Hän ohjasi autonsa tien oikean puoleiselle penkalle ja selvisi vammoitta. Autoon tuli pieniä vaurioita.

-Tie oli täysin jäinen ja pinnalla oli irtolunta. Liikenne oli poikki noin puoli tuntia, jonka jälkeen liikenne kulki yhtä kaistaa pitkin noin 25 minuuttia, kerrottiin Vantaan poliisista. Poliisi kehotti pudottamaan autojen vauhdit alas, mikäli vain mahdollista. Lisäksi edellä ajavaan autoon neuvottiin pitämään kyllin suurta etäisyyttä: rengas ei pidä tämäntyyppisellä kelillä lainkaan, oli se sitten nasta- tai kitkarengas, poliisi varoitti.

(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.