Mainos

Huovinen: Digi-aikataulussa pysytään

Tuore liikenne- ja viestintäministeri myöntää digitaaliseen televisioon siirtymisen aikataulun haasteelliseksi, muttei pidä sitä mahdottomana.

Liikenne- ja viestintäministeri Susanna Huovisen mukaan digi-tv:n aikataulusta pidetään kiinni, ja analogiset lähetykset päättyvät elokuun lopussa 2007.

Tuore ministeri sanoi TV1:n Lauantaiseurassa, että aikataulun avaaminen aiheuttaisi ongelmia. Päällekkäiset järjestelmät toisivat ylimääräisiä kustannuksia ja tiettyä epävarmuutta. Huovinen myöntää aikataulun haasteelliseksi, muttei pidä sitä mahdottomana.

Huovinen pitää myös tarpeellisena selvittää, voisiko digisovittimen hankinnan sisällyttää vähävaraisimmille kansalaisille toimeentulotuen piiriin. Hän vertaa hankintaa tv-maksuun tai lehden tilausmaksuun ja katsoo sen kuuluvan pakettiin, "jolla pystytään olemaan yhteiskunnassa mukana".

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.