Mainos

Hurja tapahtumasarja alkoi koiran pudottua jäihin – omistaja pelasti lemmikin ja ui saareen turvaan

Onni oli onnettomuudessa koiraansa heikoilta jäiltä pelastamaan lähteneellä miehellä, kun sekä hän että koira selvisivät hengissä hurjasta seikkailusta Saimaalla Mikkelissä.

Kuopion hätäkeskus sai ilmoituksen tapauksesta aamulla yhdeksän jälkeen. Ilmoituksen mukaan mies ja koira olivat hädässä heikoilla jäillä Heinälahdella Mikkelissä.

Kuopion hätäkeskuksen päivystävä palomestari Markku Mäkelä kertoo, että "iäkkäämpi mies" oli lähtenyt pelastamaan jäihin tippunutta koiraansa Saimaalle, mutta oli pudonnut itse jäiden läpi veteen kahteen otteeseen.

Sen jälkeen mies oli uinut läheiseen saareen, josta pintapelastajat olivat hakeneet miehen ja koiran pintapelastuslautalla. Pelastetut koira ja mies olivat molemmat ymmärrettävästi hyvin kylmissään.

Mäkelä kertoo, että myös pintapelastajat olivat tippuneet jäihin matkalla muutamaan kertaan.

– Operaatiossa oli mukaan kaksi pintapelastajaa, joista toinen työnsi lauttaa takaa ja etumainen hajotti jäätä, Mäkelä kertoo.

Mäkelän mukaan ”ajokoiran tyyppinen” koira oli juossut jäälle ilmeisesti vainun johdattamana. Mäkelä arvioi, että koiran omistajalle oli tullut uintimatkaa vajaat 50 metriä hyisessä vedessä.

Pelastajia mies odotti saaren laiturilla koira sylissä, ja heidät saatiin turvaan mantereelle.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.