Mainos

Hurja video: Tamperelaisen miehen Audi paloi räjähdellen moottoritiellä

Tamperelaisen Kari Saaren kotimatka sai tänään hurjan käänteen, kun hänen autonsa alkoi tupruttaa savua. Saari oli lähtenyt Turusta ja päässyt Liedon aseman liepeille, kun päätti, että nyt on parempi poistua kulkupelistä.

– Ehdin napata mukaani työrepun ja takin. Ensiksi autosta tuli kunnolla savua, ja sitten lieskat alkoivat lyödä läpi, Saari kertoo MTV Uutisille.

Mies kuvasi autopaloa kännykällään sen jälkeen, kun oli soittanut hätäkeskuksen paikalle. Vuoden 2010 Audista ei jäänyt jäljelle kuin palanut romu. Videolla kuuluu, kuinka palosta kuuluu myös räjähdyksen ääniä.

Saari pääsi kotiinsa palopaikalta vakuutusyhtiön korvaamalla taksikyydillä.

– Ei minulla ollut ajatustakaan, että auto voisi syttyä palamaan, en ole tällaista ennen kokenut. Poistuin autosta ja jätin auton ovet levälleen, hän kertaa tapahtunutta.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.