Mainos

Hurstin joulujuhlaan lähtevä Pekka Aakko: ”Oikeita sankareita ovat ne, jotka mahdollistavat auttamisen”

Jouluapua voi lähettää nykyisin monin eri tavoin, pääsi itse fyysisesti paikalle tai ei. Hurstin joulujuhlaan vapaaehtoiseksi ilmoittautunut Pekka Aakko arvostaa kaikkein eniten niitä, jotka mahdollistavat muiden auttamisen.

Veikko ja Lahja Hurstin Laupeudentyö ry:n järjestämän perinteisen joulujuhlan lisäksi Aakko mainitsee esimerkiksi erilaiset yhteisöt, joiden kautta rahaa tai tavaraa voi lähettää niitä tarvitseville.

– Jos on sitä auttamisen halua, niin niitä tapoja tänä päivänä löytyy tosi paljon. Jos ei itse pysty osallistumaan, ei esimerkiksi asu lähellä tai ei ole aikaa käytettävissä, niin suoraa apua pystyy tarjoamaan muilla tavoilla, Aakko toteaa.

Aakon ilmoittautuminen vapaaehtoiseksi uutisoitiin hänen oma yritystaustansa ja äkkirikastuminen edellä. Aakko myi osansa pelialan yrityksestään Applifierista alkuvuodesta Yhdysvaltoihin. Uutisoinnissa hänen mukaansa mentiin kuitenkin vikaan, kun isoimmaksi kulmaksi nostettiin yrityskaupat. Taloudellisten asioiden sijaan hän haluaisi, että keskityttäisiin nimenomaan auttamiseen.

– Jokainen pystyy auttamaan omalla tyylillään. Olit sitten rikas tai köyhä, sillä ei ole merkitystä.

Tarvitaan niitä, jotka yhdistävät auttajat ja autettavat

Vaikka jokainen voi auttaa tyylillään, Aakko esittää erityisen arvostuksensa heille, jotka nimenomaan koordinoivat avustustyötä. Esimerkkeinä hän mainitsee Hurstin lisäksi he, jotka ovat vaikkapa erilaisten jouluapuryhmien takana.

– Minun mielestäni ne oikeat sankarit ovat Hurstin kaltaiset ihmiset, jotka mahdollistavat muille sen auttamisen.

Aakko kuitenkin jatkaa, ettei hän tarkoita sitä, etteikö kaikkien vapaaehtoisten tekemä työ olisi tärkeää. Avustustyö ei onnistuisi nykyisessä mittakaavassa, jos jompikumpi, auttajat tai koordinoijat, puuttuisivat.

– Avun tarvitsijoita on paljon, mutta löytyy myös paljon ihmisiä, jotka ovat halukkaita auttamaan. Näiden väliin tarvitaan lisää aktiivisia ihmisiä, jotka ovat halukkaita yhdistämään auttajat ja autettavat.

Aakon mukaan nykypäivästä puuttuu tietynlainen yhteisöllisyys. Pieniä valonpilkahduksia viime päivien uutisoinnissa on kuitenkin onneksi näkynyt. Hän on ilolla seurannut uutisia, joissa tuntemattomat ovat auttaneet muita ihmisiä erilaisissa tilanteissa.

Vapaaehtoistyö ei laita Aakon koko joulua uusiksi, vaikka tänä jouluna auttaminen onkin etusijalla. Hurstin joulujuhlien lisäksi Aakon jouluun kuuluu myös kinkunsyöntiä, ystävien ja sukulaisten tapaamista sekä lahjojen avaamista.

– Olen päättänyt pyhittää jouluaaton tälle asialle. Sieltä (Hurstin joulujuhlasta) päästään kotiin sitten kun päästään. Tehdään ne muut asiat sitten, kun tämä on hoidettu, Aakko juttelee.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.