Mainos

HUS nostaa hintojaan jo tänä vuonna

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUS nostaa erikoissairaanhoidon hintoja reilusti jo tänä vuonna.

Uusmaalaiset kunnat joutuvat lähitulevaisuudessa maksamaan perushoitopäivistä ja osasta poliklinikkakäyntejä 12 prosenttia enemmän kuin tällä hetkellä.

HUS perustelee hinnakorotuksia sillä, että se on ylittämässä oman budjettinsa. Toisaalta myös etenkin suurissa kunnissa ollaan säästölinjoilla ja suuriakin supistuksia on kuntien budjeteissa odotettavissa.

HUS:n hallitus on myös päättänyt, että suunnitellusta Pariisin-matkasta ei luovuta ankaran julkisen kritiikin vuoksi. Pariisin terveydenhuoltojärjestelmään tutustumaan on lähdössä HUS:n delegaatio, johon kuuluu sekä luottamushenkilöitä että virkamiehiä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.