Mainos

Husille moitteita syöpäpotilaiden hoidosta

Etelä-Suomen lääninhallitus vaatii Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirä tekemään selvityksen syöpäpotilaiden hoidon laadusta.

Etelä-Suomen lääninhallitus moittii Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiriä syöpäpotilaiden hoidosta. Lääninhallituksen mielestä hoitoon pääsyn kriteerit ovat Husissa liian tiukat. Hus joutuukin antamaan asiasta selvityksen lääninhallitukselle.

-Kaikkia niitä potilaita, jotka ovat saaneet lääkäriltä lähetteen syöpäklinikalle, ei oteta poliklinikalle edes tutkittavaksi vaan lähetteet käännytetään suoraan takaisin terveyskeskukseen. Terveyskeskuksessa taas ei voida antaa mitään muuta kuin oireenmukaista hoitoa eli esimerkiksi kipulääkitystä. Käytännössä se on saattohoitoa, jossa vain oireita lievitetään, mutta ei yritetä parantaa sairautta, lääninlääkäri Antero Heloma kuvaa tilannetta.

-Tilanne on todella ikävä. Monet potilaat, jotka saattaisivat solusalpaajahoidolla pärjätä pitkäänkin, eivät sitä saa, Heloma sanoo.

Lääninhallituksen huoli sai alkunsa tapauksesta, jossa erään syöpäpotilaan sytostaattihoidot lopetettiin ja hänet ohjattiin saattohoitoon. Potilas hakeutui hoitoon yksityissektorille ja on nyt, vajaata vuotta myöhemmin, oman ilmoituksensa mukaan hyvässä kunnossa. Hän kanteli asiasta lääninhallitukselle itse.

Yksityishoito kallista


Heloma pitää ilmeisenä, että syöpätautien klinikalla hoitokriteerit ovat äärimmäisen tiukat eikä sytostaattihoitoja ole järjestetty riittävässä laajuudessa aina silloin, kun hoitomahdollisuuksia olisi vielä ollut.

-Potilaat ovat eriarvoisessa asemassa, jos ne, joilla on varaa yksityislääkäriin, saavat hoitoa sellaisessakin tilanteessa, joissa Husin kriteerien mukaan ohjataan jo kuolemaan, Heloma kauhistelee tilannetta.

-Syöpähoito yksityissairaalassa on hyvin kallista hoitoa, hän lisää.

Kantelu, sen vastaus ja lääninhallituksen ratkaisu ovat salaisia, koska ne koskevat yksittäisen potilaan hoitoa.
-Hus on selvityksessään myöntänyt, että kriteerit ovat hyvin tiukat ja heidän resurssinsa ovat niukat. He kieltävät kuitenkin tehneensä hoitovirhettä, Heloma kuvailee tähänastista selvitystä.

Lääninhallitus pyytää Husia selvittämään syksyn aikana syövän hoidon kriteerinsä ja toimenpiteet ongelmien korjaamiseksi. Kanteluun liittyvät selvitykset ovat viime vuodelta.

-Hus vastaa tähän selvityspyyntöön viimeistään lokakuussa. Jos muutosta ei ole tapahtunut, vastaus ei tyydytä meitä ja sitten katsotaan, mihin toimiin ryhdytään, jotta hoito saataisiin laajemmaksi ja resurssit paremmiksi, Heloma sanoo.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.