Mainos

Huuhkaja pesii Vallisaaressa - cityhuuhkajat harvinaistuneet

Helsingin edustalla Vallisaaressa pesivää huuhkajaa ei voi varsinaisesti pitää cityhuuhkajana.

- Vallisaaressa on pesinyt huuhkajia jo kauan, joten sitä ei voi oikeastaan kutsua cityhuuhkajaksi, määrittelee Raimo Seppälä Helsingin Seudun Lintutieteellisestä Yhdistyksestä Tringasta.

Vallisaaren huuhkajan pesän voi miltei nähdä Ruotsin-laivan kannelta ja vastapäisestä Suomenlinnasta. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

Cityhuuhkajan pesintää ihmeteltiin ja ihasteltiin viimeksi vuonna 2011 Helsingin kauppakeskus Forumin kattotasanteella.

- Sen jälkeen mielenkiinto on vähän lopahtanut eikä pesintöjä ole havaittu julkisilla paikoilla. Huuhkajathan tulivat Helsinkiin kymmenisen vuotta sitten citykanien lisääntymisen myötä. Saattaa olla, että kanien tehokas hävitys on vähentänyt myös huuhkajien määrää, pohtii Seppälä.

Paras pöllöaika juuri nyt

Pöllöistä kaupungeissa viihtyvät parhaiten lehtopöllöt ja huuhkajat.

- Lehtopöllöt ovat vanhoja kulttuurilintuja ja huuhkajat ovat vähän tuoreempia kaupunkilaistujia. Sarvipöllöjä voi myös nähdä joskus kaupungeissa ja varpuspöllöjä saattaa tavata kaupunkien metsäalueilla, kertoo BirdLife Suomen tiedottaja Jan Södersved.

Juuri nyt on paras pöllöjen havainnointiaika.

- Pöllöt ovat nyt hyvin äänessä. Etelä-Suomessa ei ole ihmeellinen pöllövuosi, mutta pohjoisessa on nyt kuulemma hyvin pöllöjä. Etelä-Suomen pöllökanta ei ole vielä toipunut parin vuoden takaisista ankarista talvista, selittää Södersved.

Vallisaaren huuhkajanpesä on hyvässä turvassa, koska se on armeijan valvonnassa.

- Ei ole suurta vaaraa pesinnän häiriintymisestä, koska armeija valvoo aluetta. Sinne on myös pystytetty varoituskylttejä, kertoo metsähallituksen suojelubiologi Antti Below.

 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.